Hyvinkään koulujen köksäntunneilla harjoitellaan käytännön taitoja sekä herkutellaan ja opitaan yhdessä. Blogia ylläpitää nykyisin Pohjoispuiston koulun kotitalousopettaja, Marjo Löytty
tiistai 24. syyskuuta 2019
Seiskaluokkalaisten puolukkaretki
Seiskaluokkalaiset retkeilevät tällä viikolla lähimetsässä puolukoita poimien. Retken jälkeen puolukoista valmistetaan vispipuuroa kotitalousluokassa.
maanantai 19. elokuuta 2019
Mustikassa
Kasiluokkalaiset pääsivät ensimmäisellä kotitaloustunnilla mustikkaretkelle lähimetsään. Saalista saatiin, vaikka monin paikoin mustikkavuosi on ollutkin heikko.
sunnuntai 11. elokuuta 2019
Lukuvuoden käynnistyessä
Uuden kouluvuoden alussa luvassa on seiskaluokkalaisilla tietysti tutustumista uuteen oppiaineeseen. Kasiluokkalaiset lähtevät heti ensimmäisellä kotitalouskerralla mustikkaretkelle lähimetsään. Ysiluokkalaiset puolestaan pääsevät tutustumaan vastuulliseen kuluttamiseen.
The new school year has started. The 7 th graders will be introdused to a new school subject; home economics! The 8 th graders get to go picking blueberries to a forest nearby our school. The 9 th graders will start studying about Accountable Consuming.
sunnuntai 17. helmikuuta 2019
Seiskaluokkalaisten hampurilaiset
Hampurilaisateria
Seiskaluokkalaisten toiveiden täyttymys: Oppilaat pääsivät valmistamaan jo pidempään haaveissa siinnelleen jenkkityylisen kokonaisuuden: hampurilaisia ja suklaakeksejä! Hampurilaissämpylät leivottiin itse omin pikku kätösin edellisellä kerralla.
Something the 7 th grades had dreamed about: Hamburgers and chockolate chip cookies!
perjantai 1. helmikuuta 2019
Suomalaista ruokakulttuuria ja ravitsemusta
Vuosi 2019 on käynnistynyt kotitalousluokassakin vauhdilla. Valinnaiskurssien oppilaiden kanssa on perehdytty tammikuun aikana perinteisiin suomalaisiin ruokiin. Ensi viikolla on tarkoitus osallistua Ruokavisaan, jossa käsitellään tänäkin vuonna hienoja teemoja; vastuullista kuluttamista sekä suomalaisen ruokatuotannon lukuisia positiivisia puolia.
Ruokavisan jälkeen yhdeksäsluokkalaiset pääsevät mielenkiintoisen haasteen pariin; suunnittelemaan omia aterioitaan!
Seiskaluokkalaisten kanssa tutustutaan parasta aikaa ravitsemuksen saloihin. Ruokarytmin ja lautasmallin tärkeys on todettu. Parhaillaan käydään läpi eri ravintoaineryhmiä.
sunnuntai 6. tammikuuta 2019
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)


